Maailman mielenterveyspäivä - Katso Irma Karilan haastattelu ja Luote Oyn sloganin julkistus

Maailman mielenterveyspäivä 2018 – Nuorten mielenterveys

 

Maailman mielenterveyspäivää on vietetty vuodesta 1992 asti, ja tänä vuonna 2018 kantavana teemana on nuorten mielenterveys muuttuvassa maailmassa. Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy on pyrkinyt antamaan oman panoksensa tämän teeman osalta ja koulutuskalenterissa onkin nähty paljon nuoriin, lapsiin sekä spesifimmin nuorten transitioon aikuisuutta kohden keskittyviä koulutuksia. On selvää että nuoriin on panostettava ja muuttuva maailma on kenelle tahansa haastava ympäristö kokea tasapainoisuutta. Pyrimme omalla toiminnallamme ja keskittämällä koulutuksiamme eri teemojen ympärille laaja-alaisesti ja tarjoamalla entistä monipuolisempia ja laadukkaita koulutuksia mielenterveyden ammattilaisille, tukeaksemme entistä parempaa hoitoa sitä tarvitseville.

 

Maailman mielenterveyspäivän myötä myös hieman historiaa, miten ja milloin kognitiivinen psykoterapia on rantautunut Suomeen? Mitä vaikutteita on ollut taustalla ja mistä Suomeen saapuneet terapiavirtaukset ovat saaneet alkunsa? Mitä kognitiivisen psykoterapian kannalta voi odottaa mahdollisesti tulevaisuudessa?

Kaikkiin näihin kysymyksiin olemme saaneet kuunnella kognitiivisen psykoterapian äidin Irma Karilan mietteitä ja tietämystä historian tuulista kognitiivisen psykoterapian taustalla. Istuimme Irman kanssa alas ja kyselimme häneltä muutamia kysymyksiä näin teemaan liittyen. Alla linkki videoon, äänenlaatu hieman kärsi, joten äänenvoimakkuutta ei kannata varoa.

Linkki Irma Karilan haastatteluun: https://youtu.be/V6UiPk8Zito

 

Samalla haluamme julkaista uuden Luote Oy:n sloganin, joka kulkee käsi kädessä Maailman mielenterveyspäivän ja Suomen kognitiivisen psykoterapian historian kanssa. Olemme saaneet olla mukana jakamassa kognitiivisen psykoterapian tietoa ammattilaisille taidoksi ja asiakkaille hyödyksi.  

Suuret kiitokset kaikille Slogan kilpailuun osallistuneille!

Luotteen uusi Slogan on valittu.  LUOTE – Tiedosta taidoksi

Kilpailuun osallistui 21 henkilöä ja osa useammalla ehdotuksella. Näistä ehdotuksista valikoitui Slogan, jonka katsottiin parhaiten kuvaavan ydin tekemistämme kouluttamista.

Slogan ehdotukset välitettiin Luotteen hallitukselle täysin anonyymeinä ehdotuksina ja hallitus ei tiennyt ehdottajia. Voittajaehdotuksen tekijä halusi pysyä anonyyminä. Luote on erittäin iloinen kaikista saamistamme ehdotuksista, jotka olivat kaikki hyviä. Saimme niin paljon todella hyviä ehdotuksia, että halusimme palkita tätä luovaa aktiivisuutta arpomalla koulutuslahjakortin ehdottajien kesken. Tästä joukosta arvonnan voittajaksi seuloutui Satu Kivitie-Kallio, joka saa siis lahjakortin osallistua 1-2 päivän suomalaisen kouluttajan seminaariin kuluvan vuoden tai vuoden 2019 aikana.

 

Onnea Luote uudesta Sloganista ja Onnea voittajille!!