PCIT – valona tunnelin päässä

 

Työurani alussa 2000-luvun alkupuolella olin töissä perheneuvolassa. Siellä vastaan tuli lapsia, joilla oli vaikeuksia säädellä omia tunteitaan ja joiden käyttäytyminen muuttui helposti aggressiiviseksi. Heitä oli välillä vaikea auttaa, jolloin ongelmat jäivät pitkäkestoisiksi. Lähdin etsimään ratkaisuja ja törmäsin ohjelmaan nimeltä ” BLUEPRINTS for VIOLENCE PREVENTION”, jossa PCIT mainittiin  erityisen lupavana menetelmänä. Mielenkiintoni heräsi saman tien. Halusin pystyä auttamaan perheitä, joissa on hyvin suuria pulmia väkivallan kanssa.

Luin ohjelmasta ja opiskelin sitä itse. Perusidea kiteytyi ajatukseen, että lapset oppivat hallitsemaan käytösongelmiaan vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Koska perheen vuorovaikutus on monesti kielteinen, opettelevat vanhemmat uusia tapoja toimia lapsensa kanssa, minkä kautta tämä oppii säätelemään tunteitaan paremmin. Myönteisempi käyttäytyminen näkyy kotona ja myös kodin ulkopuolella. Heti ensimmäisen asiakasperheeni kanssa kokemukset olivat positiivia, joten siitä lähtien oma versioni PCIT-hoidosta jäi työkalupakkiini.

Tuossa vaiheessa minulla ei vielä ollut koulutusta PCIT-terapian tekemiseen, joten olin hyvin iloinen, kun kuulin, että PCIT-koulutukset ovat rantautuneet eri Euroopan maihin. Vuonna 2017 kävin Saksan Schweinfurtissa PCIT-koulutuksen ja minulle aukesi uusia maailmoja. Meitä oli 6 koulutettavaa ja 2 kouluttajaa. Koulutus oli hyvin toiminnallinen: Harjoittelimme terapiatilanteita yhdessä ja hoidimme myös aitoja asiakasperheitä. Kaikki tapahtui kaiken lisäksi hyvin kannustavassa ja mukavassa ilmapiirissä. Olin myytyä miestä.

Sattumalta heti koulutuksen perään Schweinfurtissa järjestettiin PCIT-maailmankongressi. Olin siellä ainoana Suomen edustajana, mutta tervehdysvideoissa ei kuitenkaan oltu unohdettu Suomen kieltä. Ihmiset olivat innostuneita ja osallistujien kautta näkyi, miten PCIT on laajentumassa ympäri maailmaa. Toivon, että seuraavassa maailmakongressissa Suomea edustaa suurempi määrä osallistujia, ja myös Suomessa vaikeasti käytöshäiriöiset lapset voivat saada apua.

 

Vaikeasti käytöshäiriöisten lasten hoito ei ole enää tunnelissa hapuilua, miltä se joskus on tuntunut. Se tunne on hieno, kun on sellainen työkalu pakissa, että voi auttaa myös haastavimpia perheitä ja lapsia.

 

Jochen Knoll, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti VET

 

Ilahduttavasti saamme tähän intensiivikoulutuksen Suomeen huhtikuussa 2020

PCIT treatment for conduct disorders and ADHD/ADD, Helsinki